Harjakaisia tosiaan vietettiin kosteissa ja iloisissa tunnelmissa. Koettuani elämäni ensimmäiset harjakaiset suosittelen lämpimästi niiden pitämistä! Kaikki kutsutut tulivat paikalle ja viihtyivät myöhään jutellen ja tutustuen toisiinsa. Osa lähti horjuen kotiin, osa vielä tanssien, mutta jokainen oli olotilansa ansainnut kovalla työllään! :)
Harjakaisissa oli tarjolla skumppaa ja mansikka alkumaljaksi, kreikkalaista salaattia, itsetehtyä perunasalaattia ja grillattua possupötköä (itse kun en enää lihaa syö niin en osaa tarkemmin määritellä, mutta hyvää kuulemma oli. :)), jälkkäriksi suklaakakkua, kahvia ja konjakkia/ Vana Tallinnaa. Loppuillan eväiksi oli 3 lavaa olutta ja 1 lava siideriä. Niitä kyllä jäi yli mutta raksalla tulevat menemään kuitenkin. Olin tehnyt raksalta otetuista valokuvista videon, joka heijastettiin tykillä styroksilevyyn ja illalla oli sitten "raksalympics"-kisat jotka sisälsivät mm. tietovisan, sahaamista ja palapelin, joka osoittautui yllättävän haastavaksi. :) Eli hauskaa oli ja rento meno ja saatiin osaltamme kiitettyä kaikkia avusta!
Raksalla ollaan edistytty sitten ulos- ja ylöspäin, katto on nyt muovitettu ja villoitettu ja ikkunat on tehty. Ikkunoiden miettiminen tuli jotenkin yllätyksenä ja jouduttiin tosissaan paneutumaan asiaan parin päivän ajan. Smyygilaudat ovat tietysti valmiiksi mitoitettu, mutta ulkolaudat voikin sitten tehdä juuri niin koristeellisiksi tai simppeleiksi kuin haluaa. Vertaamme usein omia valintojamme Kirkkonummella nähtyyn ja tarkasti kuvattuun taloon, mutta meidän mielestä siinä oli turhan modernit ikkunanpielet. Mies teki hienot ikkunat, laitan kuvia kunhan saan ne kuvattua.
Ja katon villoitus, voi että mikä homma! Vintillä oli kuin saunassa ja suihkussa yhtä aikaa, niin märkänä sieltä kipusi ulos. Mutta homma on tehty ja toivottavasti vintille ei tarvitse hetkeen kavuta!
Pari kuvaa, var så god:
Lattia hinkattiin oikein puhtaaksi, tanssilattiaksi. |
Insinöörin taidonnäyte: styrokslevyistä tehty "jääkaappi" kaljoille". :D |
Saatiin nauttia torstaina kunnon ukkosmyrskystä! |
Katon muovitus. Tuolta alapuolelta näkyy hyvin jos villoittaja tekee ylhäällä virheen. :) |
Rakkaat ystävät, tämä on smyygilauta. :) |
Kuulostaapa hauskalta teidän harjakaiset, kiva että oli onnistuneet kekkerit! :)
VastaaPoistaOi vitsi miten ootte edistyneet hurjaa vauhtia. Täälläkin on talo melkein maalattuna. Ihanaa - kaksi vuotta mennytkin odotellessa :)
VastaaPoista